Mobilian Keskustalolta reittiä Fenno Gallerialle ja ulkomuseoalue Parakkikylään viitoittavat Fenno Steel Oy:n vinkeät pakoputkimiehet. Jokaisella putkiukolla on oma tehtävänsä sinulle.
Suoriudutko vaadituista tempuista?
Maksuton ohjelma soveltuu koko perheelle.
Valokuvasuunnistus Parakkikylässä
Ma-Su 27.6.-3.7. Klo 10-18
Mobilian ulkomuseoalueella Parakkikylässä pääsee kuvavihjeiden avulla etsimään piilotettuja kirjaimia, joiden avulla ratkaistaan arvoitus.
Kaikkien osallistuneiden kesken arvotaan yllätyspalkintoja. Palkinnoista ilmoitetaan voittajille henkilökohtaisesti sekä Mobilian some-kanavissa elokuussa.
Maksuton. Ikäsuositus 7-12-vuotta, mutta soveltuu myös koko perheelle.
Mobilian Suomi liikkeelle 1920-luvulla-näyttelyssä on esillä ajoneuvoja, joilla Suomessa liikuttiin sata vuotta sitten. Miltä autot näyttivät ja ketkä niillä ajoivat?
Suurin osa ihmisistä asui maaseudulla. Hevosajoneuvot olivat yleisiä niin maaseudulla kuin kaupungissakin. Tärkeitä olivat myös polkupyörät ja linja-autot, jotka mahdollistivat ihmisten liikkumisen paljon isommalla alueella kuin ennen.
Näyttelyssä pohditaan, millaisia seurauksia liikkumisen helpottumisella oli tavallisten ihmisten arkeen, ja mietitään, millaista oli matkustaa tuon ajan linja-autolla, ja miten polkupyörät erosivat nykyisistä pyöristä.
Opastuksen kesto on noin 30 minuuttia, ja opastuksen päätteeksi ratkotaan hauskaa salapoliisitehtävää noin 15 minuuttia. Ryhmän maksimikoko on 15 lasta.
Hinta: 3 €, sisältää mahdollisuuden yhteen 15 minuutin ajoon Rahtarit-liikennepuistossa samana päivänä kuin osallistuttu opastus. Opastusmaksu maksetaan paikan päälle saavuttaessa Mobilian kassalla.
Varaa paikka opastukselle etukäteen Vello-varausjärjestelmän kautta osoitteessa: https://vello.fi/mobilia/